Sulatin mikrossa vedessä liotettuja liivalehtiä ja värjäsin liuoksen kullan väriseksi. Väreinä oli Wiltonin kullan keltaina, ruskea sekä Rainbow Dustin helmenvalkoinen ja kultainen tomuväri. Kun liuos oli sopivan värinen lämmitin sen uudelleen mikrossa juoksevaksi ja levitin veitsellä muovin päälle ohuelti. Kokeilin aluksi myös leivinpaperia, mutta se kupruili liikaa kastuessaan. Levitysvaiheessa liivatteen pinnalle jäi pieniä ilmakuplia ja rantuja veitsestä, mutta tämä oli valmiiden paljettien kannalta vain hyvä. Paljettien pinnalle tuli mukavaa väri ja struktuuri vaihtelua.
Kun kultaiset levyt olivat kuivaneet riittävästi, käytin paperin rei'ittäjää paljettien leikkaamiseen. Aikaa kului, mutta valmiit paljetit olivat aivan ihanan näköisiä. Prosessin aikana totesin, että paras vaihe paljettien leikkaamiseen on silloin, kun liivatelevyt ovat vielä hieman taipuisia, mutta eivät niin tahmeita, että levyn liikuttaminen rei'ittimessä on hankalaa. Jos levytä ovat taas liian kuivia, rei'ittäminen saattaa murentaa paljetin.
Kaikenlaista sitä saakin liivatteesta tehtyä! Vaikka paljettikokeilu oli erittäin mielenkiintoinen, seuraavalla kerralla taidan kokeilla tekniikkaa, jossa valmiilla värikkäillä sokeriympyröillä päällystetty kakku maalataan kauttaaltaan kultaisella maalilla. Tässä vaihtoehdossa ainakin ajan säästö on taattu!