perjantai 18. heinäkuuta 2014

Njam Njam nyhtöpossu

Pitihän sitä pulled porkin tekoa päästä itsekin kokeilemaan! Reseptinä käytimme HOKin versiota, jossa possun palaa keiteltiin joitakin tunteja, jonka jälkee se revittiin riekaleiksi ja maustettiin BBQ kastikkeella. Mukaan hieman pita leipää ja tuoreita vihanneksia ja kesäinen lounas on valmis!




Pulled Pork Pita

Nyhtöpossua (itse käytimme 800 gramman palasta)
4 kpl pitaleipiä
Tomaattia
Salaattia
Punasipulia
Majoneesia 

Meillä käytettiin kastikkeena Helleman'sin Chilimajoneesia, joka omasta mielestäni toimi todella hyvin. Myös valkosipulikastike sopisi tähän pitaan loistavasti! Nyhtöpossu on yleensä todella makeaa, joten jonkinlainen majoneesi tai kermaviilikastike on todella hyvä tasapainottamaan makuja.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Tumman tapetin haasteet

Perroquet tapetti saapui perjantaina ja pääsimme seinien maalaamisen jälkeen laittamaan sitä seinään maanantai yönä, kun poika oli mennyt nukkumaan. Monenlaista tapettia on tullut laitettua seinään, mutta ei koskaan näin tummaa. Siinä olikin sitten omat haasteensa, joita ei etukäteen osannut ottaa huomioon.



Tämän kokemuksen perusteella voin ehdottamasti suosittella, että alla oleva seinä pohjamaalataan samalla sävyllä kuin tapetin pohja. Koko seinää ei välttämättä tarvitse maalata, vaan ainostaan ne kohdat, joihin tapetin sauma osuu. En tiedä olivatko meidän tapettimme reunat jo valmiiksi epätasaiset vai turposiko tapetti kummallisesti vettyessään. Joka tapauksessa asennettaessa puskusaumat menivät joissakin kohdissa liian lähellä toisiaan kun taas toisissa kohdissa saumojen väliin jäin vajaa puolen millin rako. Ei ehkä kuulosta paljolta, mutta kyllä valkoinen seinä paistoi reippaasti mustan tapetin alta. Lisäksi tapetin valkoiset reunat jäivät joistain kohdista näkyviin. Kun lopettelimme tapetointia yhden aikaan yöllä, olin suoraan sanottuna hieman järkyttynyt lopputuloksesta. Lähes joka ikinen sauma pisti pahasti silmään.

Tänään mies ehti hieman korjailla saumoja. Tähän puuhaan tarvittiin erittäin ERITTÄIN ohueksi leikattu pensseli (tai oikeastaan sivellin) ja tapetin väristä maalia, jota meillä satui jo olemaan valmiina. Mies käytti hieman reilut kaksi tuntia siihen, että kävi läpi joka ikisen sauman ja töpötteli varovasti maalia kohtiin, joissa näkyi joko seinää tai tapetin reunaa. Tapetti siis pelastettu!

tiistai 15. heinäkuuta 2014

DIY heinäseiväs hylly

Viime kesänä ostettiin Vermon kirppikseltä muutama heinäseiväs ja kelottunutta lankkua. Ajatuksena oli tehdä niistä tikapuuhylly. Silloin homma kuitenkin jäi, mutta tänä vuonna terassilaajennuksen yhteydessä mies sai valmiiksi vihdoin valmiiksi tämän projektin.

Lankku sahattiin 50 cm mittaisiksi pätkiksi ja reunojen sahaus kohdat "patinoitiin" remontista jäljelle jäänellä kalkkimaalilla. Ylin hylly koostuu yhdestä lankun pätkästä ja kahdella alimmalla on kaksi lankkua, jotta hyllyistä saatiin syvemmät. Seipäät sahattiin sopivaan mittaan ja jäljellä jääneet osat halkaistiin ja sahattiin sopivaan mittaan. Jälleen sahaus kohdat patinoitiin. Halkaistut osat asetettiin hyllyjen alapuolella reunoihin. Näiden osien avulla kahden lankun hyllyt yhdistettiin ja hyllyt kiinnitettiin seipäisiin. Viimeiseksi hyllyjen kiinnistystä vahvsitettiin tavallista järeämmillä ruuveilla.





torstai 10. heinäkuuta 2014

Makuuhuoneen tapetti aiheuttaa pään vaivaa

Muutimme huhtikuun lopulla uuteen asuntoon ja sain lähes tulkoon vapaat kädet makuuhuoneen sisustuksen toteutukseen. Näin kerran eräässä huvilassa ruokailutilan, joka oli kauttaaltaan tapetoitu romanttisella mustalla tapetilla ja ihastuin ajatukseen tummasta, mystisestä makuuhuoneesta. Myös mies piti ajatuksesta, joten lähdin metsästämään sitä täydellistä tummaa tapettia.

Tapetin valinta osoittautui todella haastavaksi tehtäväksi! Kiersin varmasti kaikki Espoon tapettiliikkeet ja muutaman myös Helsingin puollella, mutta mikään osunut tai hinta kävi esteeksi. Matkan täytyi jo siirtyä pohtimaan myös muun värisiä tapetteja. Seuraavat tapetit olivat varteen otettavia vaihtoehtoja:


1. Osborne & Little, Ginevra
2. Designer's Guild, Portier
3. Nina Campbell, Bergonzi
4. Nina Campbell, Perroquet
5. Harlequin, Venezia
6. Designer's Guild, Amalienborg

Lopulta kuitenkin tumma pohjaväri voitti ja päätin tilata Wallpaper Directiltä Nina Campbellin Perroquet tapetin. Tätä laitetaan sängyn takana olevaan seinään ja kaikki muut seinät maalataan tapetin sävyihin sopivalla tummalla maalilla. Tapetti on jo matkalla Suomeen ja jos onni suosii, päästään viikonloppuna valikoimaan mallipalan kanssa sopivaa maalia!

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Marjainen valkosuklaa juustokakku

Vaikka sää ei kovin kesäinen olekaan, teki mieli tehdä kesäinen juustokakku. Ehkä se kesäfiiliskin tämän kakun myötä pikkuhiljaa tulee :)

Juustokakkuja on tullut vuosien aikana tehtyä kaikenlaisilla resepteillä, mutta tämä on ensimmäinen oma kehitelmäni. Kakku oli juuri sopivan raikas eikä ollenkaan ylimakea. Ehkä hieman enemmän olisi saanut olla vadelmia täytteen joukossa ja vadelmakastiketta voisi olla esimerkiksi erikseen kakun kanssa tarjolla tuomassa hieman lisäkirpeyttä. Ohjeet kakkuun löytyvät kuvien alta.






Pohja

80 g voita
200 g domino keksejä

Täyte

4 dl kuohukermaa
200 g vanilja tuorejuustoa
130 g valkosuklaata
2 tl vaniljasokeria
sokeria
3 liivatelehteä 
2 rkl vettä
125 g tuoreita vadelmia

Vadelmakastike

100 g pakastevadelmia
sokeria

Koristeluun

1 dl kuohukermaa
125 g tuoreita vadelmia
125 g tuoreita mustikoita

1. Sulata voi ja murskaa keksit pieniksi muruiksi. Sekoita voi ja keksin murut keskenään ja painele vuokaan nostaen seosta myös reunoille. Tässä käytin halkaisijaltaan 20 cm vuokaa.

2. Sulata 100 g pakastevadelmia ja lisää joukkoon sokeria oman mauan mukaan. Anna jäähtyä.

3. Sulata valkosuklaa mikrossa pienellä teholla. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Lisää valkosuklaa sekä vaniljasokeri ja hienoa sokeria oman maun mukaan. Hienoa sokeria laitoin muutaman ruokalusikallisen, mutta jos pitää makeasta, voi sitä toki laittaa enemmänkin :)

4. Laita tuoreita vadelmia vuoan pohjalle. 

5. Liota liivatteita kylmässä vedessä muutaman minuutin ajan niin kauan, että niistä tulee taipuisia. Kiehauta kattilassa 2 rkl vettä. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liota ne kuumaan vesitilkkaan. Vatkaa liivateseos täytteen joukkoon ja levitä täyte vuokaan. Tasoita pinta.

6. Tiputa lusikalla täytteen pinnalle epätasaisesti vadelmakastiketta. Upota hammastikku nokareeseen vadelmakastiketta ja vedä hammastikkua kiertävin liikkein kakun pinnassa. Yhdistä tällä tavoin useita kastikenokareita ja lopputuloksena on marmoroitu pinta.

7. Vatkaa 1 dl kermaa ja nosta kerma nokareeksi kakun päälle. Tiputa vadelmia ja mustikoita kerman päälle ja ympärille epätasaisesti. Voilà, valmista tuli!