lauantai 26. joulukuuta 2015

Helppo DIY projekti: Joulu purkissa



Tämä jouluprojekti on pyörinyt mielessä jo muutaman vuoden ajan. Joka kerta se on kaatunut siihen, että en ole löytänyt sopivia pieniä joulukuusia. Nyt tänä vuonna kuuset tulivat vastaan Anttilassa ja pääsin vihdoin toteuttamaan visiota, johon sain insipiraation It All Started With Paint Blogista.

Karhulan vanha lasipurkki löytyi jo entuudestaan (aarre ukin kellarin kätköistä)! Sopivaa autoa täytyi vähän metsästää, koska lähes joka paikassa oli tarjolla liian futuristisia Hot Wheels autoja. Tämä punainen yksilö löytyi lopulta BR Leluista. Nauha on jotain viime jouluna hankittua leipurin lankaa ja purkin pohjalta löytyy vehnäjauhoja.

Pikeerillä koristellut piparkakut

Leivoimme pojan kanssa eilen pipareita ja halusin kokeilla niiden koristelua pikeerillä. Olen tehnyt paljon kakkuja, cupcakeseja ja muita leivoinnaisia, mutta pursotuksista olen saanut todella vähän kokemusta. Pikeerin tein Kinuskikissan ohjeen mukaan (n. 1/4 dl valkuaista ja 1 1/2 dl tomusokeria) ja pursotuksessa käytin pursotuspussia ja pientä tyllaa liittimen kanssa.

Pikeerillä pursottaminen oli yllättävän helppoa. Ainoa haaste oli, että pikeeri alkoi lämpenemään ja levisi viimeisissä pipareissa hieman liikaa. Sain kuitenkin muutamia hyviä yksilöitä aikaan sekä hyvää harjoitusta yksityiskohtaisista pursotuksista!





sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Tapas pastasalaatti


































Tätä pastasalaattia on tullut syötyä muutamia erilaisia versioita. Nyt viikonloppuna kokeiltiin uutta yhdistelmää, johon tuli muun muassa punaista pestoa, Chorizoa sekä kanaa ja tämä makuyhdistelmä toimi mielestäni todella hyvin. Tämä on erityisesti siitä syystä mukava ruoka, että sen tekeminen ei ole ihan niin justiinsa. Ainekset kippoon, kaikki sekaisin ja valmista tulee.


Tässä nyt aineet tämän viikonlopun versioon:

n. 500 g penne pastaa
1 prk punaista pestoa
1 paketti Rainbow kanan suikaleita
1 paketti Wigrenin Chorizoa
1 pieni punasipuli
1 purkki/paketti fetaa
1/2 purkkia aurinkokuivattuja tomaatteja
1 rasia kirsikka tomaatteja
Suolaa
Pippuria

1. Keitä pastat ja paista kana. Mausta suolalla ja pippurilla
2. Paloittele Chorizo, punasipuli, aurinkokuivatut tomaatit sekä kirsikka tomaatit
3. Sekoita kaikki aineet keskenään suuressa kulhossa ja pastasalaatti on valmista syötäväksi

Näillä määrillä pastasalaattia tuli aika reilusti. Tästä riittää ainakin 4 kunnon kokoista annosta!


lauantai 21. marraskuuta 2015

Valmistautuminen jouluun

Tänä vuonna päätin hieman päivittää joulukuusenkoristeitamme. Viime vuosilta on tallella jonkin verran valkoisia ja musta-valkoisia koristeita, mutta mukaan olisi kiva saada vähän kimalletta. Kokosin muutamia ideoita yhteen huomista ostoskierrosta varten.




Kuvassa ylhäältä vasemmalta aloittaen:

1. Bloomigville pallot, Ellos
2. H&M Home höyhenet, H&M Home
3. Musta pallo, Stockmann
4. Liukuvärjätty pallo, täältä bongattu DIY projekti
5. Be Merry koristeet, H&M Home
6. Kävyt ja oravat, Ferm Living
7. "Prismat", H&M Home
8. Bloomingville tähti, Ellos

lauantai 9. toukokuuta 2015

Viime hetken äitienpäiväkortti

Löysin sattumalta kaapista sormivärit ja ajattelin, että olisi kiva askarrella äitienpäiväksi jotain vanhemman pojan kanssa. Löysin ihanan sormiväreilla toteutetun kortti-idean täältä ja sovelsin siitä meille sopivan version. Printtasin purkin malliksi tuolta linkittämältäni sivulta ja piirsin sen avulla purkit värilliselle paperille. Sitten poika painoi sormiväreillä sormenjälkiä purkkeihin ja minä vielä viimeistelin kortit. Tämä oli juuri sopiva ja nopea projekti toteutettavaksi 3,5 -vuotiaan pojan kanssa!



torstai 1. tammikuuta 2015

Kultaa ja paljetteja kakkuun

Kahden pojan äitinä saa harvoin mahdollisuuksia tehdä oikein tyttömäisiä kakkuja. Siksipä päätin omien pyöreiden vuosien kunniaksi suunnitella oikean kimaltevan kakun. Kakussa oli oltava kultaa, säihkettä ja hempeää vaalenpunaista.




Inspiraatiota hakiessani törmäsin upeisiin kakkuihin, jotka oli koristeltu kimmeltävillä paljeteilla. Näitä oli pakko saada kakkuun tavalla tai toisella! Tekniikoita paljettien tekemiseen oli useita, mutta muutaman sattumuksen seurauksena päädyin tekemään niitä monimutkaisimmalla ja työläimmällä tavalla!

Sulatin mikrossa vedessä liotettuja liivalehtiä ja värjäsin liuoksen kullan väriseksi. Väreinä oli Wiltonin kullan keltaina, ruskea sekä Rainbow Dustin helmenvalkoinen ja kultainen tomuväri. Kun liuos oli sopivan värinen lämmitin sen uudelleen mikrossa juoksevaksi ja levitin veitsellä muovin päälle ohuelti. Kokeilin aluksi myös leivinpaperia, mutta se kupruili liikaa kastuessaan. Levitysvaiheessa liivatteen pinnalle jäi pieniä ilmakuplia ja rantuja veitsestä, mutta tämä oli valmiiden paljettien kannalta vain hyvä. Paljettien pinnalle tuli mukavaa väri ja struktuuri vaihtelua.

Kun kultaiset levyt olivat kuivaneet riittävästi, käytin paperin rei'ittäjää paljettien leikkaamiseen. Aikaa kului, mutta valmiit paljetit olivat aivan ihanan näköisiä. Prosessin aikana totesin, että paras vaihe paljettien leikkaamiseen on silloin, kun liivatelevyt ovat vielä hieman taipuisia, mutta eivät niin tahmeita, että levyn liikuttaminen rei'ittimessä on hankalaa. Jos levytä ovat taas liian kuivia, rei'ittäminen saattaa murentaa paljetin.

Kaikenlaista sitä saakin liivatteesta tehtyä! Vaikka paljettikokeilu oli erittäin mielenkiintoinen, seuraavalla kerralla taidan kokeilla tekniikkaa, jossa valmiilla värikkäillä sokeriympyröillä päällystetty kakku maalataan kauttaaltaan kultaisella maalilla. Tässä vaihtoehdossa ainakin ajan säästö on taattu!