Juustokakkuja on tullut vuosien aikana tehtyä kaikenlaisilla resepteillä, mutta tämä on ensimmäinen oma kehitelmäni. Kakku oli juuri sopivan raikas eikä ollenkaan ylimakea. Ehkä hieman enemmän olisi saanut olla vadelmia täytteen joukossa ja vadelmakastiketta voisi olla esimerkiksi erikseen kakun kanssa tarjolla tuomassa hieman lisäkirpeyttä. Ohjeet kakkuun löytyvät kuvien alta.
Pohja
80 g voita
200 g domino keksejä
Täyte
4 dl kuohukermaa
200 g vanilja tuorejuustoa
130 g valkosuklaata
2 tl vaniljasokeria
sokeria
3 liivatelehteä
2 rkl vettä
125 g tuoreita vadelmia
Vadelmakastike
100 g pakastevadelmia
sokeria
Koristeluun
1 dl kuohukermaa
125 g tuoreita vadelmia
125 g tuoreita mustikoita
1. Sulata voi ja murskaa keksit pieniksi muruiksi. Sekoita voi ja keksin murut keskenään ja painele vuokaan nostaen seosta myös reunoille. Tässä käytin halkaisijaltaan 20 cm vuokaa.
2. Sulata 100 g pakastevadelmia ja lisää joukkoon sokeria oman mauan mukaan. Anna jäähtyä.
3. Sulata valkosuklaa mikrossa pienellä teholla. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Lisää valkosuklaa sekä vaniljasokeri ja hienoa sokeria oman maun mukaan. Hienoa sokeria laitoin muutaman ruokalusikallisen, mutta jos pitää makeasta, voi sitä toki laittaa enemmänkin :)
4. Laita tuoreita vadelmia vuoan pohjalle.
5. Liota liivatteita kylmässä vedessä muutaman minuutin ajan niin kauan, että niistä tulee taipuisia. Kiehauta kattilassa 2 rkl vettä. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liota ne kuumaan vesitilkkaan. Vatkaa liivateseos täytteen joukkoon ja levitä täyte vuokaan. Tasoita pinta.
6. Tiputa lusikalla täytteen pinnalle epätasaisesti vadelmakastiketta. Upota hammastikku nokareeseen vadelmakastiketta ja vedä hammastikkua kiertävin liikkein kakun pinnassa. Yhdistä tällä tavoin useita kastikenokareita ja lopputuloksena on marmoroitu pinta.
7. Vatkaa 1 dl kermaa ja nosta kerma nokareeksi kakun päälle. Tiputa vadelmia ja mustikoita kerman päälle ja ympärille epätasaisesti. Voilà, valmista tuli!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti